torstai 24. maaliskuuta 2016

Kirja kuin käsityö

Tänään aamulla kahvikupin äärellä, tyttöjen leikkiessä sopuisasti yhdessä, sain päätökseen Karen Joy Fowlerin kirjan Olimme ihan suunniltamme. Ajauduin kirjan pariin Me naiset -lehden vinkkaamana. Kirjasta kerrottiin seuraavaa:

"Kirja on kerännyt kehuja varsinkin yllätyskäänteensä ansiosta. Se onkin veretseisauttava, ja vetävästi kirjoitettu tarina jää mieleen pitkäksi aikaa. Romaani on eloisa ja pirteä mutta samalla surullinen perhetarina nuoresta Rosemarysta, jonka poikkeuksellinen lapsuus varjostaa hänen koko elämäänsä."

Tämän perusteella odotin kirjalta jotain ihan muuta, mitä se loppujen lopuksi olikaan. Kovasti mainostettu yllätyskäänne kyllä toteutui, käänne jota en ainakaan em. arvostelun perusteella osannut ajatella. Muita arvosteluita en kirjasta ennakkoon lukenut ja oikeastaan hyvä niin, koska muutoin olisin saattanut jopa kirjan sivuuttaa. Mutta onneksi luin sen. Se oli ihan kelpo kirja, helposti luettava, ajatuksia herättävä, välillä jopa karmiva, välillä jopa hymyilyttävä. Jos kuitenkin haluaa hieman enemmän kirjasta tietää ennakkoon, seikkaperäisemmin kirjaa avataan esim. Lumiomena -blogissa sekä Luetut, lukemattomat -blogissa.


Kirjan luettuani, löysinkin sille sopivasti oman paikan juuri valmistuneiden käsitöiden keskeltä. Miten hyvin se sopikaan niiden kaveriksi :) Tyynynpäällinen syntyi hetken mielijohteesta, ajatuksesta tuhota kaikki keräämäni Novitan Hanko-langat. Langoista on vuosien mittaan syntynyt jos jonkinlaista, mutta mikään niistä ei loppujen lopuksi miellyttänyt niin paljon, että olisivat saaneet jäädä käyttöön. Langasta on erittäin miellyttävä sekä neuloa että virkata, joten joskus ostan sitä uuden kasan ja loihdin siitä jotain kivaa :) Nyt löysin langoille lopullisen paikkansa. Tai ainakin luulin niin.... =D





Mutta nyt muihin tämänpäiväisiin ArjenIloihin :)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti