Kivoja kesäkuulumisia

Kirjat ovat vieneet minua jo useamman kuukauden ajan. Ne eivät ole edelleenkään antaneet sijaa puikoille tai virkkuukoukulle. Aika ilman käsitöitä on jo niin pitkä, että kohta niitä tulee ikävä. Jos edes kerrankin olisi niin hyvissä ajoin liikkeellä, että voisi loihtia jotain pukinkonttiin. Aiemmin kuin jouluaattoa edellisellä viikolla :) Pitää alkaa virittäytyä tunnelmaan!

Syynä suureen lukuinnostukseen on kirjailija nimeltään Kristina Ohlsson. En olekaan täällä vielä kertonut hänen teoksistaan, joita olen lukenut jo kolme. Aloitin luku-urakan ns. väärästä päästä eli hänen viimeisimmästä suomennoksestaan Lotus Blues. Tämä ei sinänsä haitannut, koska teos aloitti kaksiosaisen jännitystarinan, jossa kirjan päähenkilöt ovat vaihtuneet. Toinen osa, Mion Blues, ilmestyy suomennoksena lokakuussa. Odotan sitä innolla. Kielipää kun ei millään anna mahdollisuutta lukea sitä alkuperäiskielellään ruotsiksi.

Koska innostuin Kristinan kirjoista niin kovasti, luin seuraavaksi Paratiisiuhrit, joka on Fredrika Bergman -kirjasarjan neljäs osa. Vaikka kirja ei aihepiiriltään, terrorismi ja lentokonekaappaus, tuntunut aivan omalta, imaisi kirja kuitenkin minut mukaansa ja luin sen ahmien loppuun, kuten Lotus Bluesinkin. Tämän jälkeen päätin kuitenkin palata kirjasarjan alkuun ja sain juuri päätökseen ensimmäisen teoksen Nukketalo.

Näin pienten lasten äitinä kirjan aihepiiri, lapsiin kohdistuvat rikokset, ei ollut mikään mieleinen, mutta uskalsin kuitenkin tarttua siihen. Ja kaikesta huolimatta, kirja vei mennessään, mutta vasta vähän aikaa luettuani. Ehkä tässä näkyi kirjailijalle annettu vinkki "Kun kirjoitat, sinnittele sivulle 90. Sen jälkeen jaksat mitä vain!" Tämän jälkeen todella tuntui, että kirja avautui lukijalle ja juoni pääsi oikein kunnolla käyntiin. Siitä eteenpäin lukija saa odottaa loppuratkaisua hyvinkin pitkään, kuitenkaan kyllästymättä tapauksen ratkaisemattomuuteen. Kirjaa lukee kuin tulisilla hiilillä, odottaen kuumeisesti, että jokin ratkaiseva juttu tapahtuisi jo seuraavalla sivulla. Mutta ei, vieläkään! Toki välillä muutaman tärkeän seikan pystyin ratkaisemaan itse, ennen kuin tarina antoi sen lukijalle, mutta minua tämä ei häiritse. Voi vain todeta itselleen, että hienosti päätelty :) 

Kristina Ohlsson on tehnyt sen mihin kovin moni kirjailija ei ole pystynyt, olen lukenut useamman teoksen putkeen! Suosittelen lämpimästi piinaavan jännityksen hakijalle. Tämän kirjan luettuani päädyin kuitenkin siihen, että kirjasarjan kolmas ja viides osa saavat odottaa toista osaa Tuhatkaunot, joka on pääkirjaston varattujen hyllyssä. Toivottavasti vesisade ei pilaa suunnitelmaani pyöräreissusta kirjastoon tänään iltapäivästä :)

Kesään on kuulunut paljon muutakin kuin vain piinaavaa jännitystä. Kesälomareissu tyttöjen kanssa meni mukavasti, vaikka energiavaje alkoikin paisua loppua kohti melkein äärimmilleen. Mutta muutama lepopäivä kotiinpaluun jälkeen teki ihmeitä, jopa niin paljon, että innostuin parina aamuna aamulenkille. Ja taas täytyy todeta, että on se vain ihana aika urheilla. Rauhallista ja virkistävää! Sitä oli myös käydä lenkkeilemässä entisissä kotimaisemissa ensimmäisen matkustuspäivän päätteeksi. 

Parasta maisemallista antia reissullamme tarjosi Ylläs. 

Kotiinpaluu antoi kuitenkin paljon iloa marjoihin räjähtäneiden vattupuskien muodossa. Marjaa olis takapihalla niin paljon kuin vain jaksais poimia. Mutta minä kun en sinne puskien keskelle itseäni lähde kuljettamaan. Olenkin tyytynyt poimimaan muutaman rasiallisen aina reunamilta.

Kasvihuoneeseenkin kuului ihan hyvää reissun jälkeen. Hyvin isäntä ja naapurit olivat onnistuneet! Ainoa kiusa, joka tomaatteihin iski, on latvamätä. Tämä on kuulemma hyvin yleinen keskikesän ongelma tomaatille, mutta riittävällä tuuletuksella ja kastelun säännöllisyydellä olen onnistunut sitäkin kitkemään pois. Edelleen huonoja tomaatteja tulee, mutta ne eivät onneksi estä syömästä oikein kypsyneitä tapauksia. Ensimmäiset keltaiset tomaatit olivat herkullisia. Nyt odotetaan jo ensimmäisiä paprikoita maistettavaksi :)